Meilläkin on nyt sellainen, digiboksi siis, ja otettiin samalla XXL kanavapaketti, kun oli kaapelitelevisiolla hyvä tarjous. Meillä näkyy nyt siis Disney channel, jota olen odotellut Suomeen jo pitkään ja tänä syksynä vihdoin saatiin se tähänkin maahan. No, lapsethan ovat ihan innoissaan. Pitää muistaa vaan rajoittaa sitä töllöttämistä sopivasti, etteivät kasva täydellisiksi sohvaperunoiksi. Estävää toimintaa on jo tänään harjotettu sitäkin: Isi vei lapset aamulla luistelemaan ja on nyt Klopin kanssa uimassa. Näin kanavavalinnan ja ohjelmatarjonnan laajetessa sai myös rangaistus: "Ei televisiota x päivään" toivottavasti paremman tehon.

Yksi helmi on perheen aikuisillekin löytynyt Discovery channelilta, Myyttien paljastajat (Mythbusters). Mies luki ohjelmasta joskus netistä, katsoimme jonkun lyhyen näytteen nettisivuiltaan ja vaikutti kiinnostavalta ja hauskalta. Nyt kun me tuo kanavapaketti hommattiin, niin mies huomasi sattumalta, että sellainen tulee meidän kanaviltamme, ja eikun katsomaan. Tulee ainakin joka arki-ilta yhdeksältä ja uusintoja näytetään öisin. Suosittelen niille joilla Discovery näkyy! Saa nauraa ja samalla saa ihan tutkittua faktaa hauskassa muodossa.